Lumityöntekijöitä
Talvi lähestyy kovaa vauhtia, samoin ensilumi - olemme saaneet jo lukuisia toimeksiantoja tulevaksi talveksi. Viime talvena toteutimme tuhansia työtunteja lumityöpalveluita ja tarjosimme töitä n. 60:lle ahkeralle työntekijälle.
Tänä vuonna asiakkaita ja toimeksiantoja tulee olemaan enemmän, siksi myös työntekijätarpeemme kasvaa entisestään.
Haemme nyt pääkaupunkiseudulle useita kymmeniä
LUMITYÖNTEKIJÖITÄ
Työtehtävänä on lumen lapiointia sekä kolausta maantasossa. Työ sopii hyvin esim. opiskelijoille tai muille lisätienestejä vailla oleville, jotka haluavat tehdä hyväpalkkaisia keikkatöitä enemmän tai vähemmän tulevana talvena.
Töitä tehdään arkisin ja viikonloppuisin, työt alkavat yleensä aamusta tai aamuyöstä.
Työpäivät ovat pituudeltaan vaihtelevia, mutta palkan saa aina min. 4h ajalta.
Tehtävässä maksetaan palkkaa 12€/h, jonka lisäksi lisät viikonpäivän/vuorokaudenajan mukaan. Viikonloppuisin ja öisin maksetaan korotettua tuntipalkkaa.
Olethan ahkera, reipas, tunnollinen, ripeä, joustava sekä fyysisesti hyväkuntoinen?
Osaathan puhua sujuvasti suomea?
Olemme erityisen kiinnostuneita kaveriporukoista tai ennestään toisille tutuista henkilöistä, jotka voisivat työskennellä kohteissa yhdessä.
Oma auto etuna, mahdollisuus tienata ylimääräistä: Tarvitsemme myös lumityöntekijöitä kuljettamaan muita tiimiläisiä työkohteisiin.
Töitä on eniten tarjolla ahkerille ja reippaille työntekijöille, joilla on asenne ja työmotivaatio kohdallaan.
Olemme tasaisin väliajoin puhelimitse yhteydessä hakijoihin työhaastattelukutsujen merkeissä.
Suosittelemme jättämään hakemuksen mahdollisimman pian, sillä haastattelemme hakijoita myös ennen hakuajan päättymistä.
Tutustu myös erilliseen lumipalvelusivustoomme: http://www.wippiiwork.com/fi/lumipalvelut/
Valitettavasti emme ehdi vastaamaan puhelintiedusteluihin.
Hakuohjeet:
1. Rekisteröidy työnhakijaksi painamalla ilmoituksen ylälaidasta ”Rekisteröidy tai kirjaudu hakeaksesi tätä työtä”-painiketta.
2. Rekisteröitymisen jälkeen, paina ilmoituksen ylälaidasta ”Hae tätä työtä”-painiketta ja täytä hakulomake.
Huomioimme hakemuksia ainoastaan WippiiBasen kautta. Näin ollen, hakemuksia ei huomioida puhelimitse tai sähköpostitse.



